Hälytinasennusesimerkki

Hälytinasennus ei ole ylivoimainen tehtävä varsinkaan, jos kolvi pysyy kädessä. Esimerkkiasennuksessa näytämme, miten hälytin asennetaan 1991-vuosimallin Toyota Corollaan. Asennus on pääpiirteittäin samanlainen automerkistä ja mallista riippumatta. Sähköjärjestelmän kaavio on kuitenkin tärkeä apuväline.

Kauko-ohjauksen ja akkuvarmennetun hälytyksen lisäksi Alfatech osaa ohjata sähkölukkoja, siinä on sisätilantutka, käynnistyksenesto ja luukkuvalvonta.

Hälytin on saatu yksinkertaiseksi asentaa sijoittamalla keskusyksikkö ja sireeni samaan pakettiin. Sireenistä lähtevä johto kytkeytyy auton sähköjärjestelmään ja tutkiin. Sireeni asennetaan konetilaan ja johto tuodaan tulipellin läpi kojelaudan alle.

Hälytinasennus aloitetaan johtosarjan esivalmistelulla. Johdon teipattua päätä on muuten käsiteltävä varoen. Sisältä löytyy herkkiä liittimiä. Valmistelua varten joudutaan selvittämään keskuslukituksen toiminta. Corollassa on miinusohjattu keskuslukitus, joka selvisi auton kytkentäkaaviosta. Asiaa voi tiedustella myös huollosta tai vaikkapa meiltä. Asennusoihjeessa on kerrottu tarvittavat esivalmistelut useille keskuslukitusmenetelmille.

Johtosarjan esivalmistelu

1. Corollassa joudutaan kytkemään yksi johdin maihin, jotta sähkölukot toimisivat oikein. Maajohtoon tehdään siis keskelle viilto mattoveitsen terällä.

2. Johtimen eristettä kuoritaan keskeltä parin sentin pituinen matka varovasti. Kupariset johdinsäikeet eivät saa vaurioitua.

3. Toisen johtimen pää kierretään tiukasti kuoritun maajohtimen päälle.


4. Jotta liitoksesta tulisi asiallinen, sulatetaan siihen tinaa koko matkalle. Näin hapettuminen tai auton tärinä ei pääse aiheuttamaan katkoksia liitokseen.

5. Lopuksi liitos suojataan. Tähän voi käyttää kutistesukkaa tai kaksinkertaista teippausta. Muoviteipillä saadaan hyvä suojaus, kun juotoksen päälle pyöritetään yksi teippikerros pitkittäin...

6. ...ja sen perään vielä toinen kerros poikittain koko liitoksen alueelle.

7. Johtosarjan PVC-muovi vedetään liitoksen suojaksi ja jätetään konetilan luukkukytkimen johdin tulemaan muovien välistä.

8. Luukkukytkimen johdin pujotetaan ohueen PVC-putkeen. Jotta pujotus onnistui, kannattaa putkeen sujauttaa hieman voitelua.

9. Ja johto painetaan putken läpi. PVC-suoja pitää ylettyä johtosarjan muovisuojan sisään asti.

10. Lopuksi PVC-suojien liitoskohta teipataan, ettei vesi pääse sisään. Nyt johtosarja on valmis asennettavaksi!

Sireenin asennus

11. Johtimen liitinpää asennetaan ensiksi sireeniin kiinni.


12. Johto taitetaan varovasti ja suojakansi asennetaan paikoilleen. Kauko-ohjaimen antenni laitetaan kulkemaan omasta kolostaan. Kannen ruuvit kiristetään sopivan tiukalle.

13. Sireenin kiinnitysrauta asennetaan konetilaan paikkaan, josta siihen ei päästä altapäin käsiksi. Tulipelti on hyvä paikka. Reikiä poratessa tulee varoa mahdollisia pellin takana olevia laitteita.

14. Hätätapauksessa jalan voi kiinnittää valmiin pultinkin alle, mutta tällöin kiinnitysrautaan kannattaa porata keskelle reikä, josta kiinnitys tehdään. Lopuksi sireeni kiinnitetään asennusrautaan.

15. Johto ujutetaan varovasti läpivientikumin kautta auton sisään. Teipattua liitinpäätä on varottava kolhimasta! Läpivientikumi kannattaa jättää tiukaksi ja tiiviiksi, ettei kura ja melu pääsisi ohjaamoon.

Tutkien asennus

16. Tässä vaiheessa tehdään sisätilan anturoinnit. A-pilareiden muovisuojat poistetaan, jotta tutkien johdot saataisiin kulkemaan piilossa.


17. Anturit asennetaan kummallekin puolelle autoa B-pilarin kohdalle. Matkusajan puolella anturi (huomaa, että kummallekin puolelle on erilainen anturi!) laitetaan osoittamaan kohti takalasia...

18. ...ja kuljettajan puolelle tarkoitettu anturi vastaavasti kohti etulasia. Johdotus kuljetetaan verhouksen reunalistan alla A-pilarin yläreunaan ja pilaria pitkin alas kojelaudan alle.

19. Vilkkuledi asennetaan kojelaudan kuljettajan puoleiseen kulmaan ja johto viedään samaa reittiä alas kuin ultraäänianturin johto. Ledin liimaus kannattaa suorittaa vasta asennuksen lopuksi.

Johtosarjan asennus

20. Kojelaudan alaverhous, konepellin aukaisuvipu, kick-paneeli ja kynnyslista joudutaan irroittamaan, jotta tarvittavat työt saadaan tehtyä.



21. Hälyttimen johtosarja tuodaan kuljettajan puolelle keskikonsolin takaa kojelaudan alta. Käytä nippusiteitä johtosarjan kiinnittämiseksi auton rakenteisiin. Johtosarjan päässä oleva teippaus avataan ja liitinpinnat työnnetään muovirunkoihin kiinni.

22. Maajohtoon puristetaan rengasabiko ja liitos voidaan varmistaa vielä juottamalla. Maadoituskohta kannattaa tarkistaa yleismittarilla mittaamalla.

23. Kojelaudan alta löytyy aina jokin puoltti, joka on hyvin maadoitettu ja jonka alle abiko voidaan asentaa.

24. Seuraavaksi etsitään virtalukon syöttö ja anto. Syöttöä käytetään myös hälyttimen virransyöttöön ja anto kertoo käynnistyksestä. Anto tulee pystyä myös startin aikana päällä! Mittaa tämä ennen kuin teet kytkentöjä.

25. Virtajohdot kytketään kuten maadoitus alussa eli auton omasta virtajohdosta kuoritaan keskeltä pala eristettä pois ja juotetaan hälyttimen johdin siihen. Ja suojaus kutistesukalla tai teipillä. Sulaketta ei saa laittaa paikalleen vielä!

26. Diodikynällä etsitään ovikytkimien ja vilkkujen johdot. Hälyttimen käyttöohje kertoo kytkennän autokohtaiset erot (eli onko piiri maadoittuva vai virroittuva). Joskus kytkennässä voi joutua jopa diodeja.

27. Vilkut ja ovikytkimet liitetään taas samalla tavalla auton omiin johtoihin kuin virtajohdot. Ja lopuksi liitos paketoidaan siististi ja turvallisesti.

28. Ja sitten käynnistyksenesto. Ideana on, että jokin käynnistyksen kannalta olellinen (sytytys, polttoainepumppu, tms.) syöttö kytketäänkin kulkemaan hälyttimen kautta.

Viimeistelytyöt

29. Seuraavaksi asennetaan konetilan luukkuvalvontakytkin. Corollan takaluukku on samassa piirissä kuin ovet, joten takaluukku ei tarvinnut omaa kytkintä.

30. Kiinnitysruuville tehdään vielä oma reikä ja hälyttimeltä tuleva PVC-muoviputkeen suojattu johdin kiinnitetään kytkimeen.

31. Lopuksi kytkin säädetään katkaisemalla se oikean pituiseksi (konepeltiä ei saa pystyä avaamaan juuri lainkaan ilman hälyytystä). Ja pitkäikäisen toiminnan takaamiseksi kytkin voidellaan.

32. Kun kaikki on valmista, kytketään akku ja sulake paikoilleen. Jos kauko-ohjaimen nappia painaa viiden sekunnin sisällä sulakkeen kytkemisestä, saadaan piippaus päälle.

33. Lopuksi tarkistetaan hälyttimen toiminta. Hälyttimen pitäisi laueta välittömästi, kun käsi tuodaan auton sisätilaan hälyttimen ollessa päällä. Ja kun kaikki toimii, asennus on valmis!

Turvajärjestelmät   -    Näsilinnankatu 9, 33210 Tampere   -    046 6895 955 (myynti), 0400 337 576 (tekninen tuki, päivystys)

sivut teki Oivaamo